Apteekkikosmetiikka

Apteekistamme löydät kattavan valikoiman dermokosmetiikan tuotteita. Kosmetiikan ammattilaiset auttavat mielellään löytämään jokaisen iholle ja tarpeelle sopivat tuotteet. Meillä on myös laaja valikoima erikoistuotteita, esimerkiksi aurinkovoiteita, pigmentti- sekä hiustenhoitotuotteita. Osaava henkilökuntamme auttaa vaativimpienkin iho-ongelmien, kuten psoriasiksen, aknen tai atooppisen ihon, hoidossa. Tervetuloa hyvinvoinnin ostoksille!

ACO on pohjoismaiselle iholle suunnattu koko perheen ihonhoitosarja. Iho vaatii jatkuvaa hoitamista – vuodenajasta riippumatta, aamuin ja illoin. ACO-tuotteisiin on valittu tarkoin raaka-aineet ja niistä on jätetty pois tarkoin harkitut ainesosat. Tavoitteena on mahdollisimman tehokkaat ja hellävaraiset tuotteet, jokaiselle ihotyypille. Sarjasta löytyvät niin kasvojen- ja vartalonhoitotuotteet kuin lapsen herkälle iholle sopivat tuotteet. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

 

A-Derma-sarjan tuotteet pohjautuvat luomuviljeltyyn Rhealba-kauraan, joka on valittu tarkoin sen ainutlaatuisten ihonhoidollisten ominaisuuksien vuoksi. Tuotteet ovat erityisesti suunnattu herkän ja hauraan ihon hoitoon. Tuotteet ovat dermatologisesti testattuja. A-Derman tuotteilla on rauhoittava, hoitava ja suojaava vaikutus ihonhoidossa. Tuotteet valmistetaan lääkkeiden standardien mukaisesti.

Ihoa rauhoittava terveyslähdevesi on kaikkien Avène-ihonhoitotuotteiden tärkein raaka-aine. Avène-terveyslähdevesi on bakteriologisesti puhdasta ja sen pH on 7,5 eli lähes neutraali. Vesi sisältää luonnostaan runsaasti ihoa rauhoittavia ja suojaavia silikaatteja sekä muita hiven- ja kivennäisaineita.

Kosmetiikkalainsäädännön alaisia tuotteita ei tarvitse valmistaa lääketehtaan standardien mukaisesti. Avènen tapauksessa tämä kuitenkin toteutuu. Puhtaiden raaka-aineiden ansiosta Avène-tuotteissa tarvitaan myös vähemmän säilöntäaineita, joten ne ovat täten käyttäjälle turvallisempia. Siksi Avène onkin luotettava valinta myös kaikkein kriittisimpien kosmetiikan käyttäjien kannalta.

Monipuolinen Avène-ihonhoitosarja on apteekkikosmetiikan johtotähti ja edelläkävijä, jonka valikoimasta löytyy sopivia tuotteita kaikille! Sarjan kotisivuille pääset tästä.

 

Kotimainen Atopik on apteekkien kautta myytävä ihonhoitosarja herkälle iholle. Raaka-aineet on valittu huolella ravitsemaan, suojaamaan ja kosteuttamaan erityisen herkkää ihoa. Tuotteiden teho perustuu luomukauran, metsämustikan ja prebioottien ihoa hoitaviin ominaisuuksiin. Koko sarja on FI-Natura sertifioitua vegaanista luonnonkosmetiikkaa, eläinkokeetonta ja gluteenitonta.

Atopikin vaikuttavia aineita esiintyy iholla myös luontaisesti, mikä tekee Atopik-tuotteista hyvin siedettyjä myös herkkäihoisille. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

Yhteistyössä ihotautilääkärien kanssa kehitetty CeraVe on suunniteltu uudistamaan ja vahvistamaan ihon suojamuuria, jotta iho pysyy pehmeänä ja hyvinvoivan näköisenä. CeraVe-tuotteet sisältävät luonnosta peräisin olevia keramideja. CeraVe-tuotteiden keramidit auttavat vahvistamaan ihon luonnollista suojamuuria. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

Ratkaisuja ihon, hiusten ja päänahan dermatologisiin ongelmiin, joita meistä jokainen saattaa jossain elämänsä vaiheessa kohdata. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

 

Vallankumouksellinen Eucerit-voide keksittiin yli 100 vuotta sitten, ja samalla luotiin perusta Beiersdorfin menestykselle. Nyt Eucerin on johtava lääketieteellisen ihonhoidon tuotemerkki kaikkialla maailmassa. Se tarjoaa laajan valikoiman erittäin tehokkaita dermokosmetiikan tuotteita. Tuotteet täyttävät eri ihotyyppien tarpeet uusimpien dermatologian standardien mukaisesti. Ihotautilääkärit ja apteekkihenkilökunta kaikkialla maailmassa luottavat Eucerin-tuotteisiin ja suosittelevat niitä asiakkailleen joka päivä. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

Ensimmäinen täyteaine kotikäyttöön – ilman neuloja! Fillerina®-täyteainehoito on ensimmäinen dermokosmeettinen täyteaine, jota käytetään iholle eikä pistetä ihoon. Fillerina® auttaa madaltamaan iän mukanaan tuomia juonteita, ja antamaan lisää volyymiä huulille ja poskipäille. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

IDUN Minerals on ruotsalainen kauneudenhoitomerkki, jonka tuotteet perustuvat tarkkaan puhdistettuihin mineraaleihin. Merkki perustettiin kansainvälisenä naistenpäivänä vuonna 2011. Tuotekehittely tapahtuu yhteistyössä ruotsalaisten tutkijoiden ja ihoasiantuntijoiden kanssa, jotka yhdessä luovat ainutlaatuisen koostumuksen hoitavista ainesosista. Tuotteet sisältävät ainoastaan raaka-aineita, jotka suojaavat ja hoitavat ihoa, joten tuotteet sopivat myös kaikkein herkimmille.

Sarja sisältää tuotteita kasvoille, silmille, huulille sekä kynsille. Valikoimiin kuuluu lisäksi meikkisiveltimiä ja tehokas siveltimien puhdistusaine. Lokakuusta 2017 IDUN Minerals on myynyt lisäksi ihonhoitotuotteita, jotka on kehitetty herkkäihoisille ja jotka säilyttävät ihon tasapainon.

Olemme ylpeitä siitä, että IDUN Mineralsin tuotteita myydään Ruotsissa ainoastaan apteekeissa, koska apteekkien laadunvalvonta on tarkkaa ja apteekit varmistavat, että tuotteiden raaka-aineet ovat hyväksyttyjä ja laadukkaita. Myös Suomessa Idun Minerals löytyy apteekistasi. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

Koreaksi Jowae tarkoittaa harmoniaa ja brändin ideana on palauttaa ihon luonnollinen tasapaino. Jowaessa yhdistyy vahva ranskalainen laboratorio-osaaminen ja korealaiset lääkekasvit sekä perinteinen korealainen ihonhoito. Jowae sarja pohjautuu patentoituun lumifenoli-ainesosaan, jota saadaan kattomehitähtikasvista. Kaikissa tuotteissa lumifenolit yhdistyvät perinteisiin korealaisiin lääkekasveihin ja tuotteiden teho perustuu näiden tarkasti valikoituihin yhdistelmiin. Tuotteiden englanninkielisille sivuille pääset tästä.

La Roche-Posayn missiona on muuttaa herkän ihon elämää. Tuotteet ovat maailmallakin eniten ihotautilääkärien suosittelemia. Sarjan tuotteet pohjautuvat La Roche-Posay lähdeveteen, joka rauhoittaa herkkää ihoa. Tuotteet ovat tutkitusti tehokkaita ja siedettyjä – ne ovat 100 % hypoallergeenisia. Sarjan kotisivulle pääset tästä.

 

Vuonna 1975 perustettu yritys, jonka perustaja on esteettiseen lääketieteeseen erikoistunut lääkäri. Tuotekehityksessä halutaan pysyä lähellä lääketiedettä. Tuotteissa käytetään tehokkaita aktiiviaineita korkeina pitoisuuksina. Tuotteet ovat kliinisesti testattuja. Lieracille on tärkeää myös yrityksen ulkopuoliset yhteistyökumppanit. Tuotelinjoista löytyy tehokkaat tuotteet jokaisen ihon tarpeisiin. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

Dermatologista ihonhoitoa herkälle iholle. Valmistettu sveitsissä. Louis Widmerin perustajat olivat lumoutuneita ihmisen suurimman elimen, ihon ainutlaatuisesta monimuotoisuudesta ja sen lukemattomista perustoiminnoista, minkä innoittamana yritys saa yhä uudelleen uusia ideoita tuotteilleen nykyisinkin. Louis Widmer pyrkii jatkuvasti kehittämään tuotteidensa laatua. Tuloksena on äärimmäisen korkealuokkaiset tuotteet, paras mahdollinen tehokkuus ja optimaalinen siedettävyys iholla. Alkuperäinen Louis Widmerin lupaus on edelleenkin vahvasti voimassa ja edesauttaa kehittämään uusia tuotteita, jotka ovat saaneet myös tunnustuspalkintoja. Sarjan kotisivuille pääset tästä.

 

Vichy-ihonhoitotuotteet kasvoille ja vartalolle pohjautuvat termiseen mineraaliveteen. Sarjan kotisivuille pääset tästä.